-Ottaakohan tuo turisti oluensa kylmänä vai lämpimänä, kysyivät minua tuijottavat mustat nappisilmät. Vieressäni istuva tulkki käänsi kiinankielisen probleeman minulle. -Puolikuivaa alsacilaista, olisin halunnut vastata, mutta se ei nyt ollut vaihtoehto. Ei tässä kiinalaisessa ravintolassa.

Olin Kiinassa, Chongqingissä liikkeellä aivan muissa asioissa kuin viinimatkalla. Ensimmäisenä päivänä väsytti vietävästi aikaeron takia, joten lasillinen raikasta valkoviiniä olisi saattanut auttaa piristymään ja sopia kivasti tilattujen ruokalajien kanssa. Mutta ei täällä. Kiinalainen vai länsimaalainen olut, kylmänä vai lämpimänä – siinä olivat vaihtoehdot kokisten yms. rinnalla.

Dazu-nimisessä maailmanperintökohteessa ihmettelimme 800 vuotta vanhoja kalliopatsaita. Ne kertoivat monenlaisia viisauksia ja elämänohjeita hyvin konkreettisesti: ylärivissä oli mallikasta elämää, alhaalla helvetillinen meno. Jos päihtyy, joutuu helvettiin, ja siellä katkotaan kieli, poistetaan silmä tai jalka tai joku ruumiinosa pahan elämän laadusta riippuen.

Ei näyttänyt helvetissä olo houkuttelevalta. Parempi olla juomatta alkoholia. Ei siis laiteta nykyravintolassakaan asiakkaalle viiniä listalle.

Dazun kalliopatsaita
Lähes 1000 vuotta vanhat kalliopatsaat kertovat elämänohjeita. Ylhäällä on mallikasta menoa, alhaalla helvetti. Dazu on Unescon maailmanperintökohde.

Kylmän syöminen tai juominen ei myöskään ole hyväksi elimistölle. Lasten jäätelönsyöntiä rajoitetaan juuri sen kylmyyden takia. Juomat nautitaan huoneenlämpöisinä tai lämpiminä, vrt. tee tai ”ainoa oikea” aamiaisjuoma kuuma maito. Samalla logiikalla oluttakin tarjotaan lämpimänä.

IMG_0089
Vaikka tässä lotusfarmin ravintolassa tilasi ruokajuomaksi oluen, sai silti myös lotusmehua ja lotusteetä. Lotusmukeista. Lautasella muuten on lotusta keitettynä.

Yliopiston porttien vieressä oli supermarket. Uteliaisuuttani kävin tutkimassa sen alkoholivalikoimat – voisi kuvitella, että opiskelijat pämppäävät joka maailmankolkassa. Koska oli lomakausi, en varsinaisesti päässyt näkemään opiskelijamassoja ja tarkkailemaan juomakulttuuria, mutta supermarketin valikoimasta päätellen Kiinassa aika käytetään opiskeluun sekä erilaisten teejuomien nauttimiseen ja nuudeleiden syömiseen. Hyllystä löytyi suunnilleen yhtä montaa sorttia viiniä, riisiviinaa ja olutta. Yhdestä hyllystä kaikki.

Minulla oli ylimääräistä aikaa, joten jatkoin supermarkettutkimuksia. Kylmäkaapeissa ei ollut yhtään olutta. Hyllyssä niitä oli lämpiminä. Tuborg oli länsimainen merkki, muut ilmeisesti kiinalaisia. Yleisimmin alkoholiprosentti oli 2,5. Jostain merkeistä löytyi vahvempaakin, oikein 3,1-prosenttista. Ei näillä lukemilla helvetti ihan heti uhkaa.

Toisena päivänä pääsin tutkimaan ison ostoskeskuksen, Paradise Walkin, ”stockmannia”. Oli, mikä herkkuparatiisi! Lihat, merenelävät, riisit, teet… Teehyllyjä oli varmaan kymmenen, maistatuspisteitä myöten. Mites viinihylly?

Viinejä oli nyt esillä useassakin kokoonpanossa. Sieltä löytyi tuttuja, kuten Torresin Mas la Plana. Silmiin pistivät englannin- ja kiinankieliset kyltit, joissa opastettiin, mitä viini on: siinä on herkkä tuoksu ja monenlaisia makuja, jotka korostavat ruoan makuja. Viini on ikään kuin mauste. Ei selvästikään mikään syy päätyä helvettiin, tuumin minä.

Kahdesti pääsin kosketuksiin viinin kanssa. Eräässä ravintolassa oli tarjolla kolmea eri viiniä, kaikki samalta tuottajalta Riojasta. Niillä oli eri hinta. Kukaan perheravintolan henkilöstöstä ei tiennyt, mikä viineistä on kallein, mikä halvin. Halvin viinipullo kuitenkin oli koko kolmihenkisen seurueen aterioiden hintainen, joten kalliimman kaksinkertainen hinta oli jo ihan merkittävä. Päättelin, että normaalisti kukaan ei tilaa viinejä.

Valitsimme sen halvimman viinin. En voinut hillitä opettajasieluani, vaan opastin tarjoilijaa, miten korkkiruuvia käytetään. En tiedä, oliko se sopivaa käytöstä, mutta poika sai korkin irti ja me ansaitun, kalliin viinimme. Nyt viimeistään olin varma, että normaalisti kukaan ei tilaa viiniä.

So far from home
Tämä viini maksoi yhtä paljon kuin kolmen hengen seurueen koko moniruokalajinen ateria. Siis pari kymppiä. Ja tarjoilija oppi käyttämään korkkiruuvia.

Tätä opetuskokemuksen tarjoamistaustaa vasten onkin siis itse asiassa ihan hyvä, että illallisella herra rehtorin kanssa valitsimme tarjotuista juomavaihtoehdoista (olutta vai viiniä), punaviinin. Itse asiassa kollegani, joka ei juo olutta, olisi valinnut valkoviinin, mutta sitä ei kuulemma Kiinassa käytetä. En koskaan päässyt näkemään, mitä punaviini oli, mutta hienosta laatikosta se avattiin (opetusravintolan tarjoilijaopiskelija siis sai viinipullonavaamiskokemuksen!), pieniin kermanekkoihin sitä kaadettiin jokaiselle, siitä viinilaseihin, ja yhdestä pullosta jäi, vaikka meitä oli seitsemän. Laseja ei juotu tyhjäksi. Ei helvettivaaraa.

Dinner
Ruokalajeja oli aina niin paljon, ja kaikki niin hyviä – ei ihme, että viini jäi sivuosaan. Huomaa sievät pienet nekat, joista viiniä kaadettiin laseihin.

Kiinnostavinta oli skoolailu! Lasien klingaamisen idea oli osoittaa kunnioitusta toista kohtaan niin, että klingattaessa oma lasi on alempana kuin toisen. Siitäpä tuli hauskan näköistä, kun molemmat kallistelivat lasejaan yrittäen saada omaansa alemmaksi kuin toisen. Herrat jopa siirtyivät pöydän viereen seisomaan vastakkain, jotta saivat viedä lasejaan aina vain alemmaksi – lopulta taidettiin olla enää polvien korkeudella. Taisi siinä olla riojalainen (?) ihmeissään, tuumin minä.

Lyhyen kokemukseni mukaan kiinalainen ruokakulttuuri on makumaailmaltaan niin rikas, että viinit tai mitkään juomat eivät ole tarpeen. Ruoka on mehukasta – ei sen kanssa ole pakko juoda mitään. Tee- ja juomapullojen kanssa voi kulkea kaikki muut ajat, joten nestetasapaino kyllä säilyy. Maassa maan tavalla: viinittä Kiinassa. Suosiolla.

 

Mainokset